Ben Passmoren Your Black Friend kuvittaa tavanomaisia, arkisia kohtaamisia rasismin kanssa

Kirjoittaja: Hai Nguyen

Kieli ei muovaa todellisuutta, mutta se vaikuttaa voimakkaasti meidän kuvaamme todellisuudesta. Sanavalinnat ja kieliopilliset valinnat heijastavat sitä, miten kuvaamme maailmaa tekstien kautta. Kielen ohella myös kuvat vaikuttavat todellisuuskäsitykseemme hyvin vahvasti. Yksi syy miksi kieli ja kuvat vaikuttavat niin voimakkaasti on toisto. Kieltä käytetään lähes kaikkialla ja kuvia ja videoita on nykyään jokaisen taskussa. Kun katsot minuutin mittaisen videon, näet 1440 kuvaa. Kun katsot viiden minuutin mittaisen uutisvideon, näet 7200 kuvaa ja tekstiä ja kuulet puhetta, jolloin suuri osa tiedosta välittyy sekä kielen että kuvan keinoin. Siksi on tärkeää olla tietoinen siitä, miten kuvat ja kieli vaikuttavat mielikuviimme.

Yksi keino taistella vallitsevia mielikuvia vastaan on tietoisesti rakentaa toisenlaisia mielikuvia. Ben Passmoren Your Black Friend on sarjakuva avoimen kirjeen muodossa. Passmoren sarjakuva käsittelee arkisia rasistisia tilanteita ikään kuin kärpäsenä katossa ja purkaa tilanteiden kulkua valkoiselle ystävälleen.

Sarjakuvan alussa hyvin pukeutunut, ”Eat, Pray, Love -henkinen” valkoinen nainen selittää paikallisen kahvilan trenditietoiselle ja liberaalinoloiselle baristalle kohtaamastaan hämärännäköisestä miehestä: "I saw this sketchy guy coming out of this backyard with a bike an I called the cops right away."

 

Naisen kuvaus ihmisen ulkomuodosta on tässä epämääräinen – “sketchy”. Kun barista tiedustelee häneltä tarkempia tietoja, kuvaa vastaus mustan ihmisen ulkonäköä hyvin geneerisesti: “black, tall, dreads.” Sen sijaan polkupyörästä saadaan hyvinkin tarkka kuvaus, Brooks-nahkasatulaa myöten. Tämä kuvastaa hyvin valkoisen naisen epämukavuutta asian selostamisessa, mutta samaan aikaan hän ei koe lainkaan epämukavaksi kertoa miksi hän soitti poliisit paikalle. On syytä miettiä, miksi nainen kokee toisen ihmisen ulkonäön kuvaamisen epämukavaksi, ja miksi poliisien paikalle soittaminen on kuitenkin hänen mukavuusalueellaan. Samalla huomaamme, miten paljon nainen tosiasiassa on kiinnittänyt huomiota polkupyörään, sen kanssa puuhaavaan ihmiseen ja tilanteeseen. Passmore kuvaa tässä kohdassa tarkkanäköisesti sitä, että rasismi ei ole vain rodullistettujen (tai rodullisia koskettava) ongelma. Rodullistetut ihmiset eivät voi ratkaista rasismin ongelmaa yksin, vaan myös valkoisilla ihmisillä on paljon työsarkaa rasismin vastaisessa kamppailussa.

Pahimmillaan stereotypiat rodullistetuista ihmisistä estävät heitä toimimasta tai ovat esteenä sille että heidät otettaisiin vakavasti. Yhdysvalloissa elää sitkeästi stereotypia vihaisesta mustasta ihmisestä (joka useimmiten sukupuolitetaan äänekkääksi naiseksi). Stereotypialla oikeutetaan tunteellisen reaktion vähättely, jolloin loukkaavana tai rasistisena pidetty teko sivuutetaan ja sen sijaan keskitytään vihaisen mustan ihmisen reaktioon.

Passmore tuo myös esille rodullistetun kielen ja sen käytön Halloween-ongelman. Lyhyesti Halloween-ongelma tarkoittaa sitä, että mustien englanti nähdään Yhdysvalloissa nuorekkaana ja katu-uskottavana kielivarianttina, jonka osia käytetään uskottavuuden rakentamiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi sanat lit ja woke, fraasit kuten ”I feel you” tai kieliopilliset piirteet kuten kaksoisnegatiivi (I ain't done nothing ) tai epäkongruentit verbit, eli kun predikaatti ei seuraa subjektin lukua (They has a big house). Ongelma on se, että tällaisessa kielenkäytössä poimitaan niin sanotusti parhaat päältä, jolloin glorifioidaan osaa kulttuurista kun samanaikaisesti saatetaan hyvinkin halveksia mustuuden muita aspekteja. Mustuus on ikään kuin Halloween-asu, joka voidaan näppärästi pukea ja riisua kun se asun pukijalle sopii. Tällöin voidaan nauttia mustuuteen liitettävien asioiden eduista, muttei jouduta kärsimään niiden tuomista epämukavuuksista, kuten siitä että hiustyyli tai kieli nähdään epäammattimaisena tai jopa epäsopivana. Mustaa kieltä voidaan käyttää ystävien kesken, mutta töissä puhutaan valkoisten englantia.

Passmoren sarjakuvassa käsitellään hienosti myös sitä, miten rodullistettujen on vaikea keskustella kohtaamastaan rasismista valkoisten hyvää tarkoittavien ystäviensä kanssa, vaikka he olisivat läheisiä ja luotettavia. Erityisesti jos sattuu olemaan ystäväpiirin ainoa rodullistettu, voi kokea ristiriitaisia tunteita: Olenko tarpeeksi rodullistettu suhteessa perheeseeni tai muihin rodullistettuihin? Edustanko omaa kulttuuriani tarpeeksi ja oikealla tavalla? Onko se, että olen rodullistettu, lopulta ainoa minua ja muita rodullistettuja yhdistävä piirre? Entä ymmärtävätkö ystäväni näitä asioita?

Passmoren teoksen “your black friendin” voisi monelta osin korvata jollain toisella rodullistetulla vähemmistöllä, ja kokemukset olisivat monin osin samaistuttavia rodullistetuille ihmisille. Traumat siitä kun lapsuudessa median esittämät roolit olivat kapeita ja ahtaita, ja ihailtavat, menestyneet ihmiset olivat täysin erinäköisiä kuin itse. Traumat siitä, miten vieraat ihmiset kohtelevat sinua kuin he jo tietäisivät kaiken sinusta, koska olet Toinen ja he ovat oppineet paljon Toisista lukemalla lehdistä ja tekemällä vapaaehtoistyötä.

Mitä me voisimme oppia Ben Passmoren sarjakuvasta? Monin paikoin mustat amerikkalaiset ovat hyvin erilaisessa asemassa kuin maahanmuuttajat, mutta mekanismit, joilla Suomessakin rakennetaan Toiseutta ja uhkakuvia ei-valkoisista suomalaisista ja maahanmuuttajista, ovat samoja. Hiljainen hyväksyntä ja hiljaisuus ovat esimerkiksi universaaleja mekanismeja, jotka esiintyvät sekä täällä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Valkoisen etuoikeutetun hiljaa oleminen on monille ei-valkoisille käytännössä sama asia kuin rasismin hyväksyntä, vaikka nämä teoriassa olisivatkin erilaisia toiminnan aktiivisuuden suhteen. Lopputulema on kuitenkin sama.

Toinen mekanismi, joka Passmoren teoksessa tulee hyvin esille, on mediarepresentaatioiden kapeus ja sen vaikutus sekä kuvien ja sanojen vaikutus. Representaatioiden kapeus luo ja ruokkii stereotypioita, joiden perusteella ventovieraat tekevät arvioita rodullistetuista ihmisistä. Stereotypiat voivat olla harmittomaksi ajateltuja, kuten aasialaisiin liitettävä mallivähemmistön stereotypia, joka asettaa mahdottomia odotuksia aasialaisille, tai sitten stereotypiat voivat olla suoran negatiivisia, kuten mustiin ihmisiin liitettävä laiskan mustan ihmisen stereotypia tai vihainen musta ihminen.

Your Black Friendin päähahmo on musta punkkari maihareineen ja henkseleineen, joka kokee asemansa ristiriitaiseksi. Hän on sijoittunut kulttuurienväliseen harmaaseen tilaan, jossa häntä kritisoidaan mustien toimesta liian vähän mustaksi, kun taas hänen valkoiset ystävänsä ajattelevat hänen olevan kiinnostunut radikaalista mustasta politiikasta ja Beyoncésta vain koska hän on musta. Meidän, kuvien ja kielen tulkitsijoina, on syytä suhtautua kriittisesti median esittämiin representaatioihin. Media tarjoaa mustille ihmisille hyvin kapeita rooleja ja lokeroita, kuten Passmore esittää, ja siksi me helposti erehdymme luulemaan että planeetan kaikki mustat ihmiset ovat kiinnostuneita hiphop-musiikista, koripallosta ja Malcolm X:stä.

On täysin ymmärrettävää, että epämieluisiin tilanteisiin, kuten Passmoren kuvailemaan tapaukseen, on todella vaikea puuttua, koska silloin asettuu mukavuusalueensa ulkopuolelle ja luopuu etuoikeudestaan olla täysin sivullinen. Nämä tilanteet voivat vaikuttaa itsestä ihan täysin normaalilta ja hyväksyttävältä, mutta rodullistetut ihmiset saattavat kokea ne ahdistavina ja pelottavina. Ne voivat olla mustan ystäväsi ulkonäön puimista kassajonossa, mustasta ystävästäsi puhumista olettaen ettei hän ymmärrä kieltä, tai mustan ystäväsi vähättelyä jollain tavalla. Ei kuitenkaan ole aivan mahdoton vaatimus, erityisesti ystäviltä ja muulta lähipiiriltä, että etuoikeudestaan luopuisi hetkeksi tai jopa käyttäisi sitä hyväkseen näissä tilanteissa, sillä mustat ihmiset ja muut rodullistetut elävät elämäänsä joka päivä, peläten tietoisesti tai epätietoisesti rasistisia kohtaamisia.

Hai Nguyen [haːj˨˩˦] [ŋwiəŋ˨˩˦] on turkulainen kielitieteilijä, aktivisti ja polkupyöräharrastaja. Nguyenin tutkimuskiinnostuksiin kuuluu pohjoisamerikkalainen politiikka, rasismi, rasismin ja kielen suhde, mediarepresentaatiot ja mediadiskurssi. Vapaa-ajallaan hän lukee aivan liian vähän ja syö liikaa sipsejä.

Lisää aiheesta
Eduardo Bonilla-Silva – Racism Without Racists
Teun van Dijk – Power & Discourse
Reni Eddo-Lodge – Why I’m No Longer Talking to White People About Race
Norman Fairclough – Language and Power
Jane Hill – The Everyday Language of White Racism
Ben Passmore – Your Black Friend