Ralf Kauranen & Hannele Richert
Sarjakuva ja siirtolaisuus -sivustolla julkaistut kolme sarjakuvaa – “Khalid", “Mohammad” ja “Hasko” – kuvaavat syyrialaisten pakolaisten todellisuutta 2010-luvun puolivälissä. Sarjakuvat, joiden yhteinen otsikko on “Vaarallinen matka”, on alkujaan julkaistu englanniksi otsikolla “A Perilous Journey”. Ne ilmestyivät syksyllä 2015 brittiläisessä The Guardian ja norjalaisessa Aftenposten -lehdissä. Sarjakuvat on tuottanut PositiveNegatives-järjestö ja piirtänyt Lindsay Pollock.
Sarjakuvat kertovat tilanteesta vuonna 2015. Vaikka Välimeren ylittävien pakolaisten määrä on nykyään huomattavasti alhaisempi kuin tuolloin, on pakomatkan kuvaus edelleen valitettavan ajankohtainen (katso esimerkiksi Pirkko Pöntisen artikkeli Ylen sivuilla). Amnesty kiinnitti hiljattain huomiota Tanskan viranomaisten linjaukseen, että Syyria olisi turvallinen maa palauttaa turvapaikanhakijoita (katso Amnestyn vetoomus). Syyrian tilanne jatkuu edelleen epävakaana, sillä al-Assad on yhä vallassa. Myöskään maailmanlaajuinen pandemia ei tunnu suojaavan turvapaikanhakijoita palautuksilta vaarallisiin paikkoihin.
“Vaarallinen matka” on dokumentaarista sarjakuvaa. Sen kolme tarinaa perustuvat päähenkilöidensä haastatteluihin. Kyse on miehistä, jotka ovat paenneet Syyrian Bašar al-Assadin hirmuvaltaa ja sisällissotaa ja päätyneet Norjaan turvapaikanhakijoiksi. Sarjakuvat valottavat syitä, joiden takia syyrialaiset päätyivät pakosalle arabikevään optimismin vaihduttua hallinnon sortotoimiin ja veriseen sisällissotaan. Sarjakuvissa kuvataan viranomaisten ja salakuljettajien hankaloittamaa matkaa Syyriasta Euroopan halki Norjaan kunkin päähenkilön näkökulmasta.
Sarjakuvien kertojia yhdistävät sukupuoli, lähtömaa ja pakomatka. Näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta he ovat kuitenkin hyvin erilaisia keskenään. Hasko on perheellinen, keskiluokkainen mies, menestyvä taiteilija. Mohammad on vielä nuori mutta silti vastuussa perheensä aineellisesta hyvinvoinnista – jopa hengissä säilymisestä. Khalid tulee hyväosaisesta perheestä mutta on joutunut kokemaan hirveyksiä uskallettuaan vastustaa sortovaltaa.
PositiveNegatives on vuonna 2012 perustettu järjestö, joka tuottaa sarjakuvia ja animaatioita yhteistyössä muiden humanitaarista työtä tekevien järjestöjen, tutkimushankkeiden ja taiteilijoiden kanssa. Toiminnan aloitti Benjamin Dix, joka sittemmin on yhteistyössä Lindsay Pollockin kanssa laatinut suurikokoisen sarjakuvaromaanin Vanni: A Family’s Struggle through the Sri Lankan Conflict (New Internationalist 2019). Teos kuvaa Sri Lankan sisällissodan vaiheita 2000-luvulla keskittyen konfliktin veriseen päätökseen maan pohjoisosissa. Järkyttävässä sarjakuvassa konfliktia tarkastellaan tamilivähemmistöön kuuluvan perheen näkökulmasta.
PositiveNegativesin sarjakuvissa käsitellään pakolaisuuden lisäksi monia muitakin teemoja, kuten ihmisoikeuksia, seksuaaliterveyttä, huumekauppaa, aseellisia selkkauksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. PositiveNegativesin motto havainnollistaa järjestön toimintaa: ”True stories, drawn from life”. Sarjakuvat rakentuvat usein yhden päähenkilön tositarinan varaan. Ne ovat siten yhden ihmisen todistusta koetuista tapahtumista ja vääryyksistä. Niiden todistusvoima perustuu yksilöllisyyteen, siihen, että kuvatut kokemukset esitetään juuri tämän ihmisen näkökulmasta ja hänen kertomanaan. Tätä yksilöllisyyttä tukee sarjakuvan visuaalinen kerronta. Kuvat antavat henkilöille tunnistettavat kasvot, kehon, ilmeet ja elekielen. Ne ovat kaikki mahdollisesti fiktiivisiä (esimerkiksi yksilöiden suojelemiseksi), mutta silti yksilöityjä, henkilöityjä ja päähenkilöiden ihmisyyttä korostavia. Kuten Kathy Burrell ja Kathrin Hörschelmann toteavat Khalidia, Mohammadia ja Haskoa käsittelevistä sarjakuvista, tämä yksilön esiin nostaminen muodostaa vaihtoehdon median usein yleistävälle ja stereotypioihin nojaavalle tavalle esittää pakolaisia.
Omakohtaisuudesta huolimatta tarinat ovat laajan yhteistyön tulosta. PositiveNegativesin toimintaa rahoittavat erilaiset kansalaisjärjestöt ja muut humanitaarista työtä tekevät tahot. Useat järjestön tuottamat sarjakuvat ovat myös syntyneet tilaustöinä. Sarjakuvia varten PositiveNegativesin tutkimustiimi haastattelee asianosaisia ja tutustuu heidän elinympäristöönsä. Sen jälkeen tiimi laatii käsikirjoituksen, joka pyritään hyväksyttämään myös sarjakuvaan haastatelluilla päähenkilöillä. Vasta tämän jälkeen käsikirjoitus toimitetaan piirtäjälle. Myös piirtäjän laatima sarjakuvaluonnos näytetään tarinansa kertoneille aina kun se on mahdollista. Valmista sarjakuvaa levitetään eri keinoin, PositiveNegativesin kotisivujen kautta, toisinaan myös esimerkiksi poliittisille päättäjille ja kouluissa käytettävänä aineistona.
PositiveNegativesin tavoite pitää sarjakuvien kuvaamat ihmiset mukana niiden tuotannossa on merkittävä ja kunnioitettava. Se on ensinnäkin keino varmistaa tarinoiden oikeellisuus, mutta ennen kaikkea se kuvastaa pyrkimystä tehdä näkyväksi kohteiden oma näkökulma elämäänsä ja tarinaansa. Vaikka tarinoissa heijastuvat tuotantoon osallistuvien tahojen intressit, merkitsee PositiveNegativesin työskentelytapa kuitenkin yritystä purkaa muiden ihmisten asioiden ajamiseen ja heidän tarinoidensa kertomiseen sisältyviä valta-asetelmia.
Taiteen ja traumaattisten kokemusten suhteesta käydään nykyään paljon keskustelua. Yhtäältä oman tarinan kertomisen on todettu mahdollistavan traumaattisten kokemusten käsittelemisen. Toisaalta toisten ihmisten traumaattisten kokemusten käyttämistä taiteen lähtökohtana on pidetty arveluttavana. Ensimmäisen tulkinnan mukaan kertoja siis mahdollisesti onnistuu etäännyttämään itsensä tapahtuneesta ja näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Jälkimmäisestä näkökulmasta kertoja puolestaan ehkä joutuu kokemaan vaikeutensa uudestaan, eikä kukaan ole välttämättä auttamassa niiden herättämien, mahdollisesti hyvin hankalien traumareaktioiden käsittelemisessä.
Vaikeista asioista ja kokemuksista kertomiseen liittyy aina kysymys oikeutuksesta, vaikka kertojat olisivatkin itse suostuneet mukaan esimerkiksi dokumentaariseen sarjakuvahankkeeseen. Kertomiseen sisältyvät riskit on tiedostettava. Huomionarvoista on kuitenkin, että mikäli lähihistorian ja nykyhetken tarinoita ei kukaan raportoi, ne on entistä helpompi ohittaa ja unohtaa. Kertojien henkisten ponnisteluiden ansiosta lukijat pääsevät näkemään edes välähdykseltä, miten mahdottomista tilanteista he ovat lähteneet, miten vaivalloista, epäoikeudenmukaista ja vaarallista heidän matkantekonsa on ollut ja millä tavalla koko myllerrys seuraa heitä edelleen, eri tavoin. Samalla kokemusten ja kertomusten jakaminen myös voi yhdistää kertojaa ja lukijaa toisiinsa.Sarjakuvien suomennos: Warda Ahmed, Ralf Kauranen, Olli Löytty, Aura Nikkilä, Hannele Richert, Johanna Rojola ja Anna Vuorinne.
Lukemista
Kathy Burrell & Kathrin Hörschelmann (2019) “Perilous Journeys: Visualising the Racialised ‘Refugee Crisis’.”
Antipode 51: 1, 45–65.Dominic Davies (2019) “Braided Geographies: Bordered Forms and Cross-border Formations in Refugee Comics.”
Journal for Cultural Research 23: 2, 124–143.Benjamin Dix & Lindsay Pollock (2019)
Vanni: A Family’s Struggle through the Sri Lankan Conflict. Oxford: New Internationalist.Mihaela Precup & Dragoş Manea (2020) “‘Life Was a Precarious Dance’: Graphic Narration and the Construction of a Transcultural Memory Space in the PositiveNegatives Project.” Teoksessa
Agency in Transnational Memory Politics, toim. Jenny Wüstenberg & Aline Sierp, New York & Oxford: Berghahn, 261–283. Sara Wong, Rachel Shapcott & Emma Parker (2020) “Graphic Lives, Visual Stories: Reflections on Practice, Participation, and the Potentials of Creative Engagement.”
a/b: Auto/Biography Studies 35: 2, 311–329.
