Suomalaistaiteilijat tuovat näkymättömät siirtolaiset näkyviin

Kirjoittaja: Aura Nikkilä

Helmikuussa 2019 YLE esitti Juho-Pekka Tanskasen dokumenttielokuvan Barcelonaa odottamassa, joka näyttää aurinkoisen Barcelonan pimeämmän puolen romumetallia kaupungin kaduilla keräävän gambialaisen Moun tarinan kautta. Tanskasen mustavalkoinen elokuva seuraa Mouta ympäri kaupunkia, kun tämä penkoo roskiksen toisensa jälkeen toivoen löytävänsä niistä myyntikelpoista metallijätettä. Puolentoista vuoden kuvausrupeaman aikana Moun mielenterveys pettää, ja jouduttuaan psykoosiin hän päätyy lopulta psykiatriseen sairaalaan. Moun lisäksi Tanskasen dokumentti seuraa ajoittain myös La Ramblan katukaupustelijoita ja näiden päivittäistä kissa ja hiiri -leikkiä poliisien kanssa, jotka eivät kaihda väkivaltaa kaupustelijoita kohdatessaan.

Sekä katukauppiaat että romunkerääjät – jotka useimmiten ovat afrikkalaisia – ovat tuttu näky Barcelonan, tai oikeastaan minkä tahansa suuremman espanjalaiskaupungin, matkaajalle, vaikkeivät ehkä kuulukaan siihen idylliseen kuvaan, joka turisteille halutaan Katalonian kauniista pääkaupungista antaa. Mutta vaikkei koskaan olisikaan kuljeskellut La Ramblan aaltokuvioidulla katukivetyksellä tai ihaillut ikuisesti keskeneräistä La Sagrada Famíliaa, Tanskasen elokuvan kaupunki saattaa näyttää tutulta, ainakin jos lukee suomalaista sarjakuvaa, sillä Ville Tietäväisen vuonna 2011 julkaistussa sarjakuvassa Näkymättömät kädet liikutaan hyvin samanlaisessa kaupunkiympäristössä.

Näkymättömät kädet ja Barcelonaa odottamassa kulkevat hyvin samankaltaisia polkuja siitä huolimatta, että elokuva on dokumentaarinen ja sarjakuva fiktiivinen teos. Tietäväisen sarjakuvan päähenkilö on marokkolainen Rashid, joka ylittää Välimeren Espanjaan toiveissaan parempi elämä hänelle itselleen ja perheelleen. Raadettuaan aikansa paperittomana työntekijänä Almerian kasvihuoneilla Rashid matkaa Barcelonaan, jossa hän koettaa onneaan katukaupustelijana mutta menettää lopulta paitsi työnsä myös järkensä.

Näkymättömät kädet sai paljon näkyvyyttä mediassa, kun se vuonna 2012 palkittiin Sarjakuva-Finlandialla, ja teoksesta kirjoitetaan edelleen ajoittain erinäisissä kirjallisuusblogeissa (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä). Sekä lehtijutuissa että blogikirjoituksissa tuntuu nousevan toistuvasti esille Tietäväisen sarjakuvan erityinen kyky koskettaa lukijoitaan.

Näkymättömät kädet vetoaa lukijoihin monin keinoin, esimerkiksi asettamalla Rashidin sarjakuvan keskiöön ja lukijan samastumisen kohteeksi. Teos sisältää runsaasti intertekstuaalisia viittauksia, jotka ammentavat arabialaisen ja espanjalaisen kulttuurin lisäksi Suomen historiasta. Esimerkiksi teoksen alusta löytyy ranskankielinen lainaus, “Deux rives, un rêve” (“Kaksi rantaa, yksi unelma”), jolle annetaan sivun alalaidassa selitys: ”Tanger–Algeciras-väliä kulkevan lautan mainoslause. Lautta, nykynimeltään Boughaz (Gibraltar), kulki 70-luvulla Viking 5 -nimisenä välillä Helsinki–Tukholma ja vei kymmeniätuhansia parempaa elämää etsiviä suomalaisia Ruotsiin.” Viittauksen kautta Tietäväinen rinnastaa nykyisen Afrikasta Eurooppaan suuntautuvan siirtolaisuuden menneisyyden suomalaissiirtolaisuuden kanssa luoden näin kosketuspintaa suomalaislukijoille. Toisen maailmansodan jälkeen lähes 200 000 suomalaista muutti Itämeren yli Ruotsiin työn ja paremman toimeentulon perässä. Ruotsiin lähteneet suomalaiset eivät siis tässä suhteessa juurikaan eroa Rashidista tai Eurooppaan pyrkivistä todellisistakaan afrikkalaisista.

Tietäväisen sarjakuvan yhteydessä usein mainittu ”koskettavuus” kuvaa hyvin Näkymättömiä käsiä, sillä jo teoksen nimi paljastaa, mikä teoksessa on keskeistä: kädet. Visuaalisesti kädet näyttäytyvät Näkymättömissä käsissä toistuvasti esimerkiksi lähikuvissa, ja sarjakuva sisältää myös useita ruutuja, joissa kuvataan ainoastaan henkilöhahmojen käsiä. Verbaalisesti kädet taas ilmenevät muun muassa uskonnollisissa yhteyksissä – Rashid sanoo toistuvasti kohtalonsa olevan ”suuremmassa kädessä”, viitaten Jumalaan – mutta myös paperittomien (ja täten näkymättömien) siirtolaisten tekemään fyysiseen työhön viittaamassa. Sekä verbaalisesti että visuaalisesti esitetyt kädet toimivat teoksessa keskeisenä elementtinä, jonka kautta eri teemoja korostetaan. Kädet viittaavat paitsi työntekoon myös yksilöllisyyteen – unohtamatta kaikkien ihmisolentojen perustavanlaatuista samankaltaisuutta.

Käsien kuvaus rakentaa ruumiillisen tason sarjakuvaromaanin lukemiseen, sillä lukijat voivat melkein tuntea Rashidin kärsimyksen omassa kehossaan. Kahden eri median olennaisten erojen lisäksi vahva kehollisuus ja eräänlainen iholla oleminen tuntuisi olevan se piirre, joka erottaa toisistaan Näkymättömät kädet ja Barcelonaa odottamassa -dokumentin, joka seuraa päähenkilö Mouta yleensä pienen välimatkan päästä.

Sekä sarjakuva että dokumentti ovat eurooppalaisen taiteilijan toteuttamia kuvauksia paperittoman afrikkalaisen siirtolaisen jokapäiväisistä ponnisteluista. Molemmilla taiteilijoilla tuntuu olevan sama tavoite: tuoda näkymättömien ihmisten ahdinko näkyväksi yksittäisen henkilön tarinan kautta. Mutta siinä missä Tanskanen luottaa dokumentin voimaan Tietäväinen hyödyntää fiktion keinoja. Kummatkin strategiat kantavat mukanaan eettisiä dilemmoja ja mahdollisia sudenkuoppia. Vaarana on, että todellisen henkilön, tässä tapauksessa Moun, tarinaa tulkitaan nimenomaan yksittäisen ihmisen tarinana, joka ei edusta kenenkään muun kokemuksia. Fiktiivisen päähenkilön kautta kerrottu tarina taas saattaa kärsiä omasta fiktiivisyydestään, jos lukija sarjakuvan takakannen suljettuaan karistaa sen herättämän empatian mielestään vedoten siihen, että kyse on vain fiktiosta.

Toisaalta taas verrattuna elokuvaan sarjakuvan etu on muodolle tyypillinen välittömyyden tuntu. Siinä missä elokuva näyttäytyy aina menneisyydessä tapahtuneiden asioiden dokumentaationa, sarjakuva tuntuu tapahtuvan juuri tässä ja nyt. Siksi sarjakuvan keinoin kuvatut tapahtumat saattavat vedota lukijaan voimallisemmin.

On turhaa kuitenkaan yrittää laittaa Tietäväisen sarjakuvaa ja Tanskasen elokuvaa paremmuusjärjestykseen, sillä ne toimivat erinomaisesti rinnakkain, sisarteoksina, jotka täydentävät toisiaan ja tuovat marginalisoituja ihmisiä näkyviin kumpikin omilla keinoillaan. Molemmat teokset kuvaavat rumia todellisuuksia visuaalisesti kauniilla tavalla, eikä niitä kannata jättää lukematta tai katsomatta.

 Still-kuvat elokuvasta Barcelonaa odottamassa: Jeremias Nieminen